sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Talvipäivä ja uusi ystävä

Hei taas!

Tänään kävimme mökkireissulla päiväseltään vanhempieni, sekä hyvän ystäväni kanssa. Otimme mukaan kameratarvikkeet ja muutaman nuken kuvattavaksi. Kaneli sekä Alice pääsivät mukaan, ja ystäväni pullip Bea lähti myös ensimmäiselle kuvausreissulleen.

Bea on myös ensimmäinen pullip jonka koskaan olen meikannut ( voi apua... :DD ). Bea saapui vasta ystävälleni ja tällähetkellä lainaa Alicen toista peruukkia. Ensiviikolla pitäisi omien hiusten tulla tuurilla tullista kotiin. ( Ja sitten lisää kuvia! )

Pidemmittä puheitta ASIAAN, eli kuvia!


























Kaneli hengaa metsän laidalla. Eikä näytä itseltään koska väärät hiukset..... Ja vaatetus.. ja kaikki... Saa myöskin uudet hiukset ensiviikolla~




























Oli senverran kylmä ilma että ollaan huiviin muurautuneita. :D Huomatkaa etuhiuksissa söpö lumihiutale!



























Saunan seinä on klassinen kuvauspaikka..






















Neiti nököhammas (lellilapsi.. ) oli myös mukana.


























Huomasin myös että mummin tekemät nukenlapaset oli juuri sopivat! En ole niitä ennen edes testannut kun on tehty aikoinaan ennen kun edes koko harrastusta olin aloittanut.






















 Pieni tuulenvire käy~





















Tässä vielä kuva Beasta. Bea on Mio-pullip ja saapui ystävälleni joulun jälkeen. Ystäväni halusi mahdollisimman luonnollisen oloisen ja tyttömäisen face-upin. Minulle oli suuri haaste lähteä meikkaamaan pullippia, kun itse on maalaillut vaan noita omia hartsipaaperoita. :D

Laitellaan kuvia sitten lisää kun saadaan kimppatilauksen tavarat kotia.

Tässäpä tämänkertaiset!

- Mantis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti