lauantai 16. huhtikuuta 2016

Linnean ensimmäinen reissu ulkona

Hei ja rattoisaa viikoloppua!

Kävimme tänään ystäväporukalla kevään ensimmäisellä grillausreissulla läheisellä rannalla. Sää oli mitä mainioin ja koska aurinko paistoi, otin myös Linnean mukaan. Pääsin myös koeajamaan uuden hienon kantolaukun ja ah tätä yleellisyyttä, lusionin kantaminen ei ole enää niin kamalaa tuskaa. Kannatti siis satsata kunnon kantolaukkuun!

Tässä muutamia räpsyjä reissulta, kamalasti ei tullut kuvattua koska oli muutakin tekemistä, mm. syömistä ja ajanviettoa ystävien seurassa. :D



Lumet on jo melko pitkälti poissa, kamalan harmaata jokapaikassa :I


Selfie!


Linnea poseeraa yllättävän hyvin kokoonsa ja painoonsa nähden. Olen silti miettinyt josko neidille vaihtaisi vielä astetta paksummat narut ja kiristäisi lisää. Polvet tuntuu olevan huterin kohta.


Ilmeikäs neiti~


Käytiin myös joku viikko takaperin anoppilassa ja Linnea oli matkassa, todettiin anopin kanssa että neiti sopii sisustukseenkin täydellisesti. :D


Ylistän edelleen kuinka ihana se on. u__u Ei yhtään kaduta että kaikki säästöt paloi, mutta on neiti ollut kyllä hintansa väärti!

Ensikerralla koitan kuvata muitakin ettei tästä blogista tule ihan liian Linnea painotteinen. Mutta kun uusi ihana lellikakara!!!! Koittakaa kestää :D

Ensikertaan~

- Mantis

1 kommentti:

  1. Linnea on niin uusi vielä että anna toki neidin olla vielä lempi kakara <3

    Niin aidon oloisia nuo kuvat. Erityisesti tuo sohvalla istuminen ja kolmannessa kuvassa niin ujon pikkutytön asento. Aivan ihana ^_^

    VastaaPoista